//Moro!

Pitkästä aikaa postausta tännekin. Kesä on kulunut kiitettävällä tahdilla kaikenlaisten touhujen parissa - niistä löytyy enempi sepostusta tuolta toisen blogin puolelta. Mutta nyt vähän bemarikerhon kuulumisia!

 Täällä Kainuun korkeuksilla kerhon jaos sai viimein päätökseen yhden projektin: talkootöinä tehdyn tuunauksen Kajaanin kaupungin ylläpitämän lasten liikennepuiston polkuautolle.

Puiston polkuautokanta oli päässyt ikääntymään pahasti, ja ajokit olivat kovin kärsineen ja kolhiintuneen näköisiä. Yhteisenä haluna oli tehdä jotain hyvää lasten eteen, ja otimme sitten työn alle yhden kulkineen viime syksynä. 

Nyt - talvi, kevät ja pian kesäkin myöhemmin - työ on valmis, ja paikallislehtikin teki aiheesta jutun, josta screenshot alla. 

 

bmwkerhon_polkuautojuttu

 

Mutta otetaanpa vähän takapakkia projektin alkuvaiheeseen ja kerrataan vähän, miten koko homma etenikään.

Alla siis lähtökohta, jota lähdettiin työstämään. Renkaat olivat puhkikuluneet, pellit lommoilla, maalipinta kärsinyt eikä muutenkaan ollut kyseessä mikään varsinainen silmänilo.

 

IMG_4200

 

IMG_4231

 

Alkuinnostus oli suurta, ja polkuautopalavereihin otti ihan mukavasti osaa kerhon jäseniä. Talven aikana kiireitä kasaantui itse kullekin, ja ajatus liikennepuiston avaamisesta tuntui vielä kovin kaukaiselta. Osia kuitenkin tehtiin ja eteenpäin autoa suunniteltiin pikkuhiljaa.

Ennenkuin kukaan tajusi, kevät tuli ja lumet suli. Kesäkin jo kääntyi kalenteriin, vaikkei ikkunasta ulos katsoessaan olisi äkkiä aina uskonutkaan. Kiirehän kaaran kanssa tuli, kuinkas muuten. 

Kun tarvittavat osat oli purettu, runko vietiin Automaalaamo Tenkulaan, jossa sen ylle ruiskutettiin harvinainen, komea BMW:n alkuperäisväri santorinblau II.

 

IMG_1398

 

Mukaan lähteneiden sponsoreiden suosiollisella avustuksella autoa työstettiin täyttä höyryä eteenpäin. Pakko on tunnetusti paras kannustin, joten porukan pari käsistään kätevintä ottivat homman haltuun ja tekivät komean loppukirin.

Lopulta työt saatiin viimein valmiiksi, mutta odotus onneksi palkittiin - siitä tuli HIENO!

Alakuvassa kerholaiset Jukka (vas.) ja Jyrki tekevät viime hetken hienosäätöjä ennen luovutusta.

 

IMG_2464

 

Kajaanilainen Verhoomo Määttä teki autoon upean penkin Motorsport-tyyliin. 

 

IMG_2467

 

Kuvassa näkyvän, komean rosteriratin sekä -puskurit ja "vanteet" teki Jukka Paltamon Metallin lahjoittamilla tarveaineilla.

 

IMG_2480

 

Keulaan haettiin vanhan BMW:n ilmettä pystyillä munuaisilla ja IKEA:n rosterikupeilla ;)

Tarrat lahjoitti MainosLähde ja merkit sekä nuo munuaiset löytyi kerholaisten omista kätköistä.

 

IMG_2483

 

Tankkausputkikin täytyy toki olla!

 

IMG_2494

 

Alakuvassa viilettää allekirjoittanut eli minä itse pienen testiajelun merkeissä kerhotallin pihamaalla.

 

IMG_2502 

 

Siinä se nyt on! 

 

IMG_2507

 

 Luovutustilanteeseen otin mukaan oman tytön, joka pääsikin ajamaan liikennepuistossa ekaa kertaa elämässään. Ja heti alkuun kunnon autolla!

 

IMG_2529

 

Aikataulu meni todellakin viime tippaan, sillä luovutuspäivä oli samalla myös puiston viimeinen aukiolopäivä tältä kesää - mutta syksyyn asti puisto on vielä auki tilauksesta ryhmille. Ja ensi kesänä on sitten viimeisen päälle komea mini-bemari lasten ajettavana!

 

IMG_2538

 

IMG_2546

 

Sitä itseään, eli ajamisen iloa!

 

IMG_2575

 

Sellaisia kuulumisia tänne. Useammilla käsiparilla ja suuremmalla sponsorien tuella näitähän tehtailisi valmiiksi vaikka kuinka, mutta näillä resursseilla tämä on mielestäni hyvä saavutus. Oli hienoa nähdä lasten suupielet korvissa, kun auto puistoon tuotiin ja miten sen ajovuoroista syntyi melkein riitaa, kun jokainen halusi kokeilla kurvailla sillä.

Useampi muukin paikallinen taho oli tuunannut omia versioitaan lasten iloksi, mikä on mahtava juttu. Backwoods Customs lahjoitti puolestaan ihan upouuden kulkineen. Hienoa, miten eri tahot halusivat lähteä liikkeelle hyvän asian puolesta.

Ei muuta kuin haaste ympäri Suomen vain muillekin autokerhoille ;)

//Anu