//Moro!

Kokoonnuimme Kainuun kerhotallille kesälauantaisena päivänä yhdessä Oulun jaoksen jäsenten kanssa vakaana aikomuksena käynnistää kesä avausajelun merkeissä.

IMG_0605

 Keli ei varsinaisesti suosinut, mutta ei ollut kehnoimmastakaan päästä - pikkuisen ripotteli vettä, mutta mitäs se haittaa kun ei ollut kukaan sokerista tehty. Perinteinen Suomen kesä!

Kahvit keiteltiin ja Oulun jaoksen jäsenet tutustuivat kerhotalliin.

IMG_0620

 IMG_0609

IMG_0626

Paikalla tallilla oli yhteensä 10 eri autokuntaa, joista matkaa letkan muodossa pääsi jatkamaan 8.

Ensimmäiseksi suunnattiin Kajaanista 10 km päähän Paltaniemen kauniille kylälle, jossa vietettiin uusitun uimarannan ja venesataman avajaisia.

IMG_0643

Paikalla oli perinteikäs höyrylaiva Kouta, johon yleisö pääsi tutustumana kahvitarjoilujen merkeissä. Tämän paatin kyydissä tuli käytyä risteilyllä viime kesänä ja voin suositella! Nykyaikana perinteisiä höyrylaivoja ei liikenteessä liikoja näe, tunnelma on aivan toinen kuin nykyaikaisemmissa verrokeissa eli vertaansa vailla. Kyydissä pääsee myös konehuoneeseen seuraamaan, miten höyrykattila toimii ja kuljettaa laivaa pitkin aallokkoja.

IMG_0650

Tänä kesänähän Kouta risteilee säännöllisesti koko heinäkuun Kajaaninjoella, joten kannattaa kaikkien suinkin kykenevien kampeutua mukaan menneiden aikojen tunnelmiin mukaan.

Lisätietoja: http://www.oulujarviristeilyt.fi/

IMG_0657

Satamassa oli muutakin ohjelmaa, kuten puheita, makkaranmyyntiä, musiikkiesityksiä sun muuta, mutta meidän letka jatkoi siitä pian matkaansa maisemareittejä myöten Paltamon kautta kohti Manamansaloa.

IMG_0664

Matkalla letkasta karsiutui vielä yksi auto Paltamon paikkeilla, mutta seitsemän bemarin voimin hurautimme taivalta eteenpäin.

IMG_0670

Perillä Manamansalon saarella survouduttiin sitten lossiin, johon ennakkopeloista huolimatta matalimmatkin autot sujahtivat kyytiin suuremmitta ongelmitta.

IMG_0680

IMG_0690

 

IMG_0706

Aurinkokin alkoi näyttäytymään tummien pilvien väistyessä syrjempään. 

IMG_0712

 

IMG_0715

Letkamme herätti mielenkiintoakin, aina lossinkuljettajaa ja perimmäistä päämääräämme Säräisniemellä sijaitsevaa camping-aluetta myöten, jonka karavaanarit kävivät räpsimässä kuvia riviin asetelluista ajokeista.

IMG_0724

Mikäs siinä oli ruokaillessa Ruununhelmi-ravintolassa, kauniissa Oulujärven maisemissa.

Mahat täynnä erkanimme sitten eri suuntiin, Oulun ja Kainuun jaos omille reiteilleen. Tarkoitus olisi ottaa tällainen ajelun merkeissä treffaaminen ihan pysyvästi tavaksi. Ja vastavierailu Ouluun onkin jo tiedossa, kun syyskuussa järjestetään taas perinteinen Hötsi, jonne viime vuoden tapaan olisi tarkoitus kesän päätösajelun merkeissä hurauttaa.

Oikein paljon kiitoksia kaikille mukaan päässeille ja mukavaa & turvallista ajelukesää ihan jokaiselle bemaristille!